Tiedättekö sen tunteen, kun näkee jotain, jolle toivoisi voivansa tehdä jotain, mutta ei vain pysty? Siis millään. Tietää, että asianomainen ihminen on käsitellyt asian ja joutuu elämään sen kanssa, mutta haluaisit kuitenkin sanoa jotain, tehdä jotain? Mutta ei vain kykene. Minulle tuli tässä yhtenä päivänä sellainen paikka ja minua hävetti - siis niin hävetti, etten voinut avata suutani ja olla vähän nopea älyisempi, kun minulla oli mahdollisuus.
Haluan kiittää niitä, jotka harrastavat lajiaan - toteuttavat unelmiaan elämäntilanteestaan, vammastaan tai ihan mistä tahansa muusta pidäkkeestä huolimatta. Kiitos ja anteeksi.
Tässä viimeiset tapahtumat kuvin. Keppihevospuolen jutuista keppielukkablogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti