Maratonharjoitusasia

Villi groomikurssi 25.3.2017

Lähdettiin siis Lisan kanssa Urjalaan groomikurssille. Oli ihan uskomattoman mielenkiintoista ja hauska! Muuten kaikki meni loistavasti, mutta jostain syystä navigaattori oli ilmoittanut ajoajan väärin ja siksi ehdittiin juuri ja juuri aamusta esteiden kävelyyn, vaikka otettiin vajaa tunti ylimääräistä aikaa. Kaikki kuvat c Heidi Sinda ?

 

Esteiden ihmettelyä.

Luentoa. : )

Superhieno esteanimaatio.

Groomaustailmeellä.

Paletti!

(Paletilla bootsit, go kengättömät.)

Minä pääsin groomaamaan Spartaaja Palettia, Liisa suokkia, jonka nimeä en muista. Kyllähän toi riehumista vaatii, mutta hauskaa ja mielenkiintoista.

Sekopäinen DW/HP Fanfiction: Hannah Carey

Varoitus: Sisältää Doctor Who ja Harry Potter -aiheisia sisäpiirivitsejä, huonoa dialogia ja kuivakkaa huumoria. Lukeminen omalla vastuulla.
Tarina ja hahmot Hanna K./BBC
Kirjoittanut eräs blogin omistaja

Ammattimaista kädentyötä.

I

 Hannah painoi kaasua ja narskutteli hampaitaan pelon ja raivon sekaisessa tunnetilassa. Viiden vuotiaan thestralin kuljetus läpi pahimman perjantairuuhkan - hullujen hommaa! "Maailmassa, jossa tavaroita voi siirrellä yhdellä ranneliikkeellä, minä ajan täpötäydellä moottoritiellä keikkuvassa kuorma-autossa, kyydissä lauma kouluttamattomia varsoja", hän sihisi hampaidensa välistä. Taikaeläinten kuljetus on valmiiksi hankalaa, saati sitten, kun joutuu kuljettamaan isoa määrää läpi tiheän jästiasutuksen. Lentäminen ja ratsastus olivat ehdottomasti poissuljettuja vaihtoehtoja, joten joku kansainvälisessä taikaeläinyhteisössä oli suositellut jästien hevosautoa ja näin Hannah oli päätynyt tienpäälle. Ei hänellä mitään ollut jästejä vastaan, ottaen huomioon, että hän oli puoliverinen itsekin ja taiattoman yksinhuoltajaäitinsä kasvattama, mutta yritä nyt piilottaa talon kokoinen auto ruuhkaan. Tietysti hän oli tehnyt jokaisen keksimänsä suojaustaian ja suurentanut pienen kuorma-auton tavaratilaa sisältäpäin pienen niityn kokoiseksi, mutta jästien hämäystaikoja hän ei ollut uskaltanut noitua onnettomuuksien pelossa.

 Torvet ulvoivat, kun hän väisti ulkoa tulevaa tielle liittyvää autoa ja oli samalla ajaa viereisellä kaistalla kaahanneen perheauton kumoon. Pala kurkussa kasvoi ja kasvoi, eihän hänellä edes ollut riittävää ajokorttia ajaa koko vehjettä. Viimein hän pääsi siirtymään pienemmälle tielle kalliin lastinsa kanssa. Varsat olivat hänen tulevan laumansa kantatammat. Oli kiirre siirtää niitä ennen kevättä, jolloin kiimat sekoittaisivat nuorten päät.

 Hannah oli tiennyt aina alkavansa kasvattaa thestraleja ja nyt kun asiat ministeriön kanssa olivat kunnossa, olisi lauman perustaminen mahdollista. Hän halusi jatkaa oman isänsä ja monien muiden kasvattajien, kuten Rubeus Hagridin työtä ja saada näille eläimille se kunnioitus, jonka ne ansaitsivat. Ja se ei onnistu, jos jo kuljetus munataan täysin ja tuhannet jästit joutuvat vaaraan villien tammavarsojen päästessä karkuun. Hannah pudisteli päätään itsekseen ja kertasi mielessään sadannen kerran kaikki matkan riskit.

 Thestralien maine ei varsinaisesti ollut parhaimmasta päästä. Niitä kammottiin, koska vain kuoleman todistaneet näkevät ne, joten niitä pidettiin pahan ilman lintuina, eikä niiden luurankomainen ulkomuoto auttanut asiaa tippaakaan. Toisekseen niitä pelättiin petoina, sillä ne saattoivat haistaa veren kilometrien päähän. Kuka tahansa, joka antoi niille mahdollisuuden kuitenkin näki, kuinka lojaaleja ja älykkäitä olentoja ne ovat, näin Hannah yritti kaikille kertoa.

 

 II

 Vaikka Hannahin - kokonimeltään Hannah Carey - kasvatti jästiäiti, joka tietysti tunsi velhomaailmaa vähemmän kuin edes lurkit, oli hänellä aina ollut kosketus taikuuteen. He elivät kaksistaan idyllisessä mökissä niittyjen ja metsien syleilyssä kymmenen kilometrin päässä lähimmästä kylästä. Äiti kertoi aina, että Hannahin isä oli valinnut mökin, koska se sijaitsi täydellisessä paikassa thestralien kasvatukselle. Mökissä kävi viikoittain vieraita: sekä jästejä, että velhoja sekä noitia. Isän vanhat kaverit kertoivat Hannahille tarinoita, näyttivät taikoja ja opettivat tätä lentämään luudalla. Hän janosi nähdä aina vain uusia taikoja ja vieraat saivatkin lennättää kahvikuppeja ympäri mökkiä tuntikausia ja muuttaa nalleja kissoiksi. Eräs muunnettu kissa jätettiin Hannahin rakkaaksi lemmikiksi ja se seurasikin häntä kaikkialle.

 Isäänsä tyttö ei koskaan tavannut, tämä kuoli Tylypahkan taistelussa saamoihinsa vammoihin ennen Hannahin syntymää. Kuitenkin tarinat kertoivat sankarillisesta miehestä, jonka jalanjäljissä tyttö halusi seurata.

 Lapsena hän leikki usein metsissä perhosten ja mielikuvitusystäviensä kanssa thestralin kesyttäjää juosten halki tilusten kultaiset hiukset auringossa välkkyen. Hän unelmoi päivästä, joka lähestyi vääjäämättä, päivästä, jota kaikki pienet noidat ja velhot odottavat kuin kuuta nousevaa.

 Tylypahkan junaan noustessaan Hannah hymyili kirkkainta hymyään. Äiti seisoi kalpean ja itkuisen oloisena laiturilla, vilkuttaen kunnes tuo ikiaikainen linkki velhokoulun ja muun maailman välillä oli puksuttanut näkymättömiin vieden pienen tyttären maailmaan, josta hän näki vain pienen pilkistyksen.

 Koulussa Hannah ei ollut se suosituin, mutta hän teki parhaansa ja oli ystävällinen, joten hänellä oli yllinkyllin ystäviä ja hyviä arvosanoja. Vanha lajitteluhattu oli määrännyt hänet Puuskupuhiin, josta tyttö ei ollut alun alkaen innoissaan, sillä oli kuullut isänsä kavereilta tuvan olevan laiskojen pehmojen tupa. Siitä tuli kuitenkin pian hänen perheensä ja sen legendaarisista jäsenistä suuren ihailun kohteita.

 Hannahin lempitunnit olivat loitsut ja taikaolennot. Vihdoinkin hän sai loitsia itse loitsunsa ja tavata ensimmäiset thestralinsa. Nuo näkymättömät olennot olivat ensi hetkestä alkaen kuin hänen sisaruksiaan. Tilanhoitaja - tuo karhumainen Hagrid, jota Hannah niin ihannoi - opetti kaiken niistä tälle ja pian tytölle tuli tavaksi käydä ruokkimassa tilan otuksia aamuisin ennen tuntien alkua.

 Mutta kuten kaikki hyvä, tulee myös tylypahkalaisen koulutus loppuunsa ajallaan. Yhtäkkiä Hannah huomasi toteuttavansa lapsuuden unelmaansa, kaahaamalla läpi lumisten jästiteiden.

 

 III

 "Kaksituhattakymmenluku", Tohtori puuskahti, heilautti kirjavaa takkiaan ja kaivoi liivin taskustaan taskukellonsa. "Ikinä ei pitäisi tulla tälle puolelle milleniumia; liikaa typerää politiikkaa, liian vähän järkevästi pukeutuneita ihmisiä". Kahvilan tuolissa istuvaa miestä vilkuiltiin kadulta salaa, mutta pian outo ilmestys jo pyyhkiytyi mielistä, kun väkijoukko jatkoi kulkuaan kohti mielenosoittajia.

 Hieman tympääntyneenä liian vähäisestä huomiosta Tohtori maksoi teensä ja lähti kiertelemään väentungoksessa. Ympäri maapalloa osoitettiin mieltä USA:n politiikan käännösten vuoksi, eikä hän voinut millään vastustaa historiallisen tapahtuman seuraamista läheltä: seuraavat neljä vuotta olisivat kuitenkin Maan historiassa hyvin eriskummalliset.

 Tohtori ei juuri pitänyt Skandinaaviasta: liian kylmää, liian vähän alienien hyökkäyksiä, mutta pitihän sitä välillä käydä viettämässä mukavaa talvipäivää mielenosoitusten merkeissä. Hän oli ollut jo viidessätoista suurkaupungissa, joten puolen miljoonan asukkaan pikkukylä oli mukavaa vaihtelua. Hän oli juuri aikeissa palata tardikselle, kun hän pysähtyi kuppilan eteen. Näyteikkunan läpi hän näki valtavan tv-ruudun, jossa uutiskuva näytti hetki sitten tapahtuneen kolarin hidastuskuvaa, jonka joku ohikulkija oli saanut otettua. Itse kolari ei kiinnostanut Tohtoria tippaakaan, vaan mitä tapahtui sen jälkeen.

 Kuorma-auto teki yhtäkkisen jarrutuksen väistääkseen hirveä ja takana ajanut pakettuauto tömähti sen takakulmaan niin, että molemmat autot kärsivät peltivaurioita, mutta sitten tapahtui jotain: aivan kuin kuorma-autoon olisi repeytynyt valosta muotoutunut aukko, josta lennähti tielle suunnaton, näkymätön energia. Se törmäili autoihin ja kaatoi pyöriä jatkaen matkaansa pitkin tietä. Samalla autosta nousi nuori vaaleahiuksinen tyttö, joka heilautti kättänsä ja aukko autossa katosi. Ennen kuin kuva palasi studioon Tohtori oli jo liikkeellä kohti TARDISta.

 

 IV

Näkymättömien otusten omistaminen on vähintäänkin riskialtista. Suurin ongelma ei useinkaan ole se, ettei niiden sijaintia voi nähdä, vaan myös se, että niiden kehonkieltä on hyvin vaikea lukea silmin. Monet thestralkasvattajat oppivat kuitenkin lukemaan eläintensä näkymätöntä auraa ja vanha sanonta kuuluukin: ”Thestral pitää tuntea, ei nähdä”. Tyypillinen varotoimenpide on kuitenkin loitsitut valjaat: ne hohtavat valoa, jonka väri kuvastaa eläinten mielialaa. Näin samalla yhdistyy hyöty niin hevosotusten sijainnin havaitsemisesta kuin mielentilan tulkitsemisesta.

Veri humisi Hannahin korvissa, kun hän muisteli tätä oppikirjastaan lukemaansa faktaa repiessään kuorma-auton sivuovea auki. ”Viidet valjaat, pliis, viidet valjaat”. Muutamalla sauvan heilautuksella auton kylki suoristui ja vahingoittuneet suojaloitsut korvattiin uudella, mutta oliko pahin jo ehtinyt tapahtua? Sisään päästyään hän alkoi puhella hiljaa huolestuneen violettina värehtivälle thestral-laumalle.

”Jackie, Topaz, Fortuna, Lux…” Hannahin hengi salpautui; ”Missä on Johanna?”

Hän laski lauman vielä kerran ja toisen, mutta kyllä, yksi tammoista puuttui. ”Sen on täytynyt karata ennen kuin ehdin sulkea repeämän”, hän kuiskasi ja valahti valkoiseksi. Pyristelevän tammalauman takana näkyi jotain välkkyvää: Johannan repeytyneet valjaat.

”Kiva”, tyttö tiuskahti, ”nyt sitä ei voi edes nähdä”. Varsojen valot vilkahtivat tummemman violeteiksi. Hannah hengitti rauhassa sisään ja ulos ja alkoi rauhassa mumisemaan tammoille rauhoittavia sanoja pujottautuessaan ulos kopista. Valot hiipuivat hitaasti kohti sinisen sävyjä ja lauma näytti rentoutuvan.

”Minä se tässä rauhoitteluja kaipaisin”, Hannah jatkoi monologiaan hypätessään takaisin ohjaamoon. Vilkaisu sivupeiliin kertoi, että onnettomuuspaikkaa lähestyi ambulanssi sireenit soiden. Tyttö hengähti vielä kerran ja käynnisti auton. Hetken kuluttua, kun ensihoitajat saapuivat, kertoivat silminnäkijät oudoista valoilmiöistä, omituisen voimakkaasta tuulesta, paikalta pakenevasta pakettiautosta ja oudosti erää auton katolle ilmestyneestä poliisilaatikosta.

V

”Täydellinen materialisoituminen”, juhli Tohtori kärrätessään tardiksen oville kasoittain centaurilaista synteettistä valaanlihaa. ”Enkö sanonutkin P-”, Tohtori käännähti tajutessaan puhuvansa tyhjälle konsolihuoneelle. ”Ihmiset: ei ikinä siellä, kun tarvitaan.” Punanuppisen kahvan kääntö ja tardiksen ovet lennähtivät auki. Tardis oli parkkeerattu kauniisti keskelle pysähtynyttä liikennettä, aivan lähelle valkoista kuorma-autoa, jonka takalaidassa luki kissan kokoisin kirjaimin: ”HEVOSIA”. Täydellisen pysäköinnin oli pilannut vain paikalla sattumoisin seissyt mazda, jonka katolla puiselta laatikolta näyttävä alus nyt keikkui. ”Ihmiset: aina siellä, missä niitä ei tarvita”, puhahti Tohtori nenäkkääseen tapaansa.

Kolmen sekunnin kuluttua kuorma-auton kulma näytti repeytyvän, aivan kuin se olisi ollut valosta tehty kangas. Samalla hetkellä aukosta syöksyi jotain valtavaa, jonka monet kokivat vain voimakkaana tuulen pyyhkäisynä. Päästyään tietasoon se kompuroi eksyneen oloisesti edestakaisin, kunnes kuuli edestään vihellyksen. ”Hei, sinä siellä!”, kuului Tohtorin ääni: ”Katso, mitä täällä on!”. Ajanherra seisoi tardiksensa ovella heilutellen lihan palaa. ”Ala tulla!”

Otus otti ensin pari epävarmaa askelta eri suuntiin, kunnes päätti, että lihamies vaikutti luotettavalta. Se suoristi lepakkomaiset siipensä ja syöksyi tardikseen.

VI

”Ei missään, se ei ole missään”, tyttö mutisi paniikissa. Hän oli piilottanut hevosauton sivutielle ja ilmiintynyt onnettomuuspaikalle. Karkulaisen jäljet loppuivat parin askeleen päähän. Ehkä se oli lentänyt tiehensä tai ehkä joku oli kaapannut sen. Vaikka varsat olivat kouluttamattomia, ne olivat myös melko kilttejä ja luottavaisia. Tytön katse kiinnittyi kirjavasti pukeutuneeseen hahmoon tien vierellä. Tarkemmin katsottuna mies viittoi häntä luokseen. Hannah kurtisti kulmiaan ja lähti varovasti, sauva koholla perään.

Parivaljakko käveli nopeasti peräkanaa pieneen puistikkoon, jossa mies pysähtyi puisen vajan eteen. Hannah avasi suunsa tentatakseen mieheltä, kuka hän oli ja mitä tiesi kadonneesta taikaolennosta, mutta vieras vei sormen huuliensa eteen ja kysyi rauhallisesti: ”Onko tämä kenties sinun?”

Samalla kopin ovi avautui ja paljasti sisältä suuremman tilan, jota hallitsi pyöreänmuotoinen ohjauspöytä ja sen takaa kuului kavioiden kolahduksia. ”Löysitkö sinä sen!” tyttö huudahti. ”Merlinin kiitos, olin luopumaisillani toivosta.” Sitten tyttö käännähti miestä kohden ja kurtisti kulmiaan.

”Kuka sinä olet ja mikä sinä olet? Et takuulla ole jästi, kun koppiisi on käytetty tilanlaajennusloitsua, mutta et sinä velholtakaan vaikuta.”

Tohtori tuhahti: ”Se ei ole taikaa, vaan puhdasta ajanherrojen teknologiaa. Nimi on Tohtori, entä sinun?”

”Hannah.”

”Hyvää iltaa, Hannah, sinun ehkä pitäisi pitää parempaa huolta taikaolennoistasi.”

VII

Parin tunnin kuluttua lauma käyskenteli metsähaassa ja Hannah nojaili pää pyörällä aitaan. Auringonlasku värjäsi taivaan punaiseksi ja muistutti häntä lapsuutensa kesistä.

”Täysin väärinymmärrettyjä otuksia, eikö vain?”, totesi Tohtori. ”Teidän väkenne ei ole koskaan osannut arvostaa kauniita luontokappaleita.”

Hannah nosti katseensa: ”Sinäkö näet ne?”. Tohtori nyökkäsi surullisesti. Tyttö kääntyi katsomaan tardista. ”Se siis matkustaa ajassa ja avaruudessa?”

”Kyllä.”

”Aika paljon sulatettavaa yhdeksi päiväksi.”

”Aika paksua tytöltä, joka matkustaa paikassa puukepin voimin”, Tohtori naljaisi.

Hannah virnisti ja mietti hetken. ”Et sattuisi olla menossa Romaniiaan lähiaikoina. Pitäisi hakea sieltä pari nuorta oria.”

Tohtori hymähti. ”En kai minä voi antaa sinun kärrätä yksinäsi näkymättömiä liskohevosia ympäri Eurooppaa. Jos lähdemme nyt, olemme kahden sekunnin päästä taas täällä”, mies lohkaisia ja pyörähti siniseen koppiinsa. Nopeasta toiminasta hämmentyneenä Hannah jäi vain tuijottamaan perän. Tohtorin pää ilmestyi ovensuuhun: ”Noniin, oletko tulossa?” Hannah loi viimeisen katseen laumaansa ja lupasi palata pian. Hän tunsi suonissaan lähestyvän seikkailun, eikä voinut vastustaa sen kutsua. Villitammat kyllä pärjäisivät yksin kolme sekuntia.

XXI

Ontto kumahdus ja tardis oli jälleen materialisoitunut. Erään seikkailun, johon liittyi ankeuttajia ja zilipläisiä avaruuspakolaisia päätteeksi Hannah oli pyytänyt päästä kotiin. Kuten Tohtori oli luvannut, aikaa oli kulunut vain pari sekuntia, sama auringonlasku maalasi yhä taivasta ja tammat seisoivat haassa samoilla jalansijoilla. Lyhyt matka oli muuttunut kuukausien mittaiseksi seikkailuksi ympäri galaksia. Nyt hän kuitenkin tunsi tarvitsevansa oan kodin rauhaa.

Hannah avasi Tardiksen oven ja se kolahti kiinni hänen takanaan. Ensimmäinen katse thestraleihin kuitenkin oli viedä jalat tytön alta: hohtavien ilmassa leijuvien valjaiden tilalla oli suuria, mustia, siivekkäitä hevosia. Topaz käänsi siron, liskomaisen päänsä kohti Hannahia ja puhalsi ilmaa sieraimistaan. Mutta viisi tammaa eivät olleet ainoat olennot pihassa: aidan ulkopuolella käyskenteli kymmenkunta thestralia: vanhoja, nuoria, oreja ja tammoja. Maitovarsa hypähteli leikkisästi erään tamman jaloissa.

”Minä tarkistin”, kuului Tohtorin ääni tytön takaa, ”ne ovat olleet täällä aina, lapsuudestasi asti.” Hannah katsoi mieheen hämmentyneenä. ”Ne ovat isäsi viimeiset kasvatit. Ovat eläneet metsissä villeinä, mutta eivät koskaan lähteneet kauas tilasta. Ne ovat uskollisia perheellesi.”

Hannah ei tiennyt mitä sanoa. Hänen mielikuvitusystävänsä olivat hänen isänsä elämäntyö. Tyttö kääntyi kohti miestä, mutta tämä oli jo tardiksessaan. Tuttu nariseva ääni siivitti koneen kadoksiin ja Hannah jäi pihalle kyyneleet silmissään. Eräs villithestraleista käveli hitaasti häntä kohti ja lasti luisen turpansa tytön olalle. Hän oli tullut kotiin.

6th Doctor Cosplay: takki kasaan

Takkiprojekti jatkuu.

 

Todella ammattimainen ilmestys: korvasin kasatun kaavatakin palat oikeilla kankailla pala palalta, kun sain hankittua. Näin pysyin kärryillä siitä, mitä vielä puuttuu.

Sitten huolittelut, ompelut yhteen...

Rintamerkikatit maalasin itse pahviin (eivät ehkä kestä sadetta, mutta minkäs teet). Lisäksi liepeen kissat tuli leikeltyä.

Ja hän on valmis. Loppupelissä tuli tosi nopeasti, kun kankaat sai kasaan. Vähän jouduin tekemään kompromisseja, mutta olen loppupelissä aika tyytyväinen. Saumat ovat suht suorat ollakseen mun tekemät, kaulus jäi vähän kuprulle, joka tietysti harmittaa. Halusin alun perinkin, että eteen jää paljon tilaa, mutta ehkä etukappaleet olisivat voineet olla pikkaisen pidemmät. Myös nuo tukikankaalla tuetut palat ei oikeen elä niin kuin nuo muut, ovat vähän paperisen jäykkiä, joten istumista niiden päällä ei varmaan hirveästi kannata harjoittaa, etteivät mene hirveän ryppyyn. Mutta tehtyä tuli ja olen aika ylpeä, varsinkin kun kaavoitus oli vähän omasta päästä.

Rusettinauhaa tuli liian vähän, myyjä oli mitannut metrin, vaikka pyysin kahta (ja urpo tarkistin vasta kotona). Siniseen settiin on myös nauha valmiina, pilkut enää puuttuu.

Suorassa kuin Pisan torni.

It's all about the details.

 

Mallinukke on pikkaisen rintavampi kuin minä, siksi napit ovat piukkina... : D Paita ei ole cossin varsinainen paita, yritän tehdä tuolle vitosen paidalle vielä jotain, kun inhoan sitä tussinjälkeä kauluksissa. Katsotaan, että ompelenko päälle, vai mitä teen.

 

Oikeastaan kaikki muu on nyt kasassa, paitsi, että kengät vielä puuttuu. Jos en löydä vihreäitä nahkakenkiä, joihin askarrella nilkkaimia, niin sitten otan käyttöön omasta takaa vihreät tennarit ja hankin niihin punaiset sukat.

6th Doctor Cosplay: Sateenkaaritakki, raitahame ja ruutuliivi

Tämän vuoden projektina on kuutos Tohtorin ja Acen cossit. Näin välivuodella ehtii - kait - tekemään kaksi tällaista vähän haastavampaa. Molempiin olen ehtinyt keräillä tarvikkeita ajan kanssa, nyt kun sain joululahjaksi porukoilta (kiitos, kiitos) mallinuken, niin sitä uskaltaa ruveta vääntämään kankaista jotain kasaankin.
 Tosiaan olin jo hyvissä ajoin päättänyt, että tästä ja kasitohtorista teen fem-versiot, vaikka normaalisti väkerrän jotain, mitä ehkä voisi kutsua gender bendiksi. Suurena inspiraationa tämä ihana cossi, johon törmäsin joskus vuonna nakki ja peruna.

Takki

Siinä alkuperäisversio suoraan Cardiffin DW Experiencessä. Noita takkeja tosiaan oli useita versioita, itse teen vähän sen mukaan, miten kankaita löytyy (lähinnä "Trial Of The Time Lord"-jaksojen perusteella). Jos ketään kiinnostaa, niin täältä löytyy loistavat selostukset alkuperäisistä kankaista.

Villoissa pääsin vähän helpommalla, kun ennestään löytyi kauluksen keltainen ja punaista (vähän väärä sävy, mutta minkäs teet, niitäkin sai aikanaan metsästää). Vihreä villakangas (vähän liian tumma) löytyi Tippetiltä, sininen ja rusehtava ruutukangas Eurokankaasta. Violettia ja pinkkiä villakangasta ei meinannut löytyä, mutta ostin sitten flanellia oikeahkoissa sävyissä ja silitin niihin tukikankaat. Ovat vähän tönköt, mutta löysenevät varmasti käytössä. Persikanväristä villaakaan ei meinannut löytyä, mutta omasta takaa oli oikean sävyistä mikrovelboaa, joka opi hyvin tarkoitukseen. Laiskuudessani en tehnyt ollenkaan vuorta, samalla ajatellen kesäkuumia. Muutamia värejä vielä puuttuu (tartan, pinkki sametti kaulukseen, vihreä kanttinauha sekä aplikaatiopalan vihreä ja oranssi huopa). Keltaisesta raitakankaasta lisää hameen kohdalla. Arvioin, että kankaat maksoivat +/- kympin kappale, eli takin hinnaksi tulisi näillä tiedoilla n. 80 €, kun ei lasketa valmiiksi olemassa olevia kankaita. Niineen se olisi noin 110 €. Ei paha hinta, kun ebayssä näyttävät myyvän 120-500 €, niissäkään ei tietysti ole oikeita kokoja. Joten kyllä kannatti.

Etsin kaikkialta, mutta en löytänyt takkiin sopivaa kaavaa. Kaikki olivat jotenkin väärän mallisia tai sitten hemmetin kalliita. Niinpä sitten pöllin kaavat vanhasta takista, joka oli suunnilleen sitä mallia, mitä halusinkin. Takin etuosaa ja liepeitä jouduin muuttamaan, samoin lisäämään kiilojen määrää ja helman muotoa.

Merkkasin muutetut sumojen kohdat teipaten.(Ammattimaisuustaso 1000/100.)

Sitten jäjensin kaavoiksi.

Kaavat yhteen.

Merkkailin post-it-noteilla kunkin kankaan paikan, jotta pysyisin kärryillä siitä, mikä kangas on jo leikattuna.

Siinä se odottaa viimeisiä paloja. Tämän jälkeen enää ompelen ylä- ja alaosat valmiiksi, ompelen yhteen, lisään hihat ja kauluksen ja se on sitten siinä.

 

 Liivi

 

Liivin kohdalla menin sieltä, missä aita on matalin. Olin aikanaan ostanut tätä käyttö varten kirpparilta vanhan liivin, jonka ajattelin olevan vähän sinne päin. Kuvio ei ole täydellinen mutta kun eurokangas ei tarjonnut mitään parempaa, niin otin sitten tämän käyttöön. Vähän kavennusta saumoista, uudet napit, feikkitaskut lievekankaasta ja ketjut (kahta väriä, niin voi vaihdella), niin hyvä tuli.

Hinnaksi tuli joku kymppi, itse liivi ei maksanut kuin pari euroa, ketjut muutaman sentin, mutta napeille tuli hintaa reilummin.

 

Hame

 

Alusta asti oli selvää, että housuja en rupeaisi tekemään. Ei niinkään vaikeuden takia, vaan koska halusin klassisen fem-cossin, eli hametta siis kehiin. Sitä paitsi hameeseen menee vähemmän kangasta ja se on huomattavasti miellyttävämpi tehdä, kun ei tarvitse leikkiä kaavojen kanssa. Mistä sitten kangas? Ei mistään, löysin vain yhtä keltaista kangasta raidoilla ja sekin oli kalustekangasta, eikä oikein sopivaa tarkoitukseen. Joten päädyin tekemään kuvion itse. 

Tässä kuvaa kymmentuntisen projektin alusta, olin unohtanut vaihtaa paininjalan, joten kangas oli vähän kupruilla. Kangas oli tavallista puuvillaa, johon brodeerasin raidat kahden sentin välein. Leveyden piti olla 150 cm myyjän mukaan, mutta kotiin päästyäni mittasin 110 cm. No sillä mentiin sitten. Ohuuden takia jouduin tekemään vuoren, senkin samasta kankaasta.

Tällainen kokoelma sitten. Paitana käytän vitosen cossista valkoista kauluspaitaa. Niin ja peruukinhan ostin jo syksystä.

 



The vielä-puuttuu-lista:

• Kankaat: tartan, sametti ja kahta väriä huopaa ✓
• Rusetit, punainen ja turkoosi valkoisilla pilkuilla ✓
• Kissarintaneula (harmaa-valkoinen, musta tai tiikerivärinen) ✓
• Vihreät nahkakengät
• Ankle armourit / nilkkaimet vai kenties pitkät punaiset sukat, enemmän naiselliset?
• Kuusi mustaa kissankuvaa liepeen sisäpuoleen, huovasta. ✓