Haa, taas olen ollut über-aktiivinen tämän blogin kanssa, hehheh, tosin tuntuuhan se vähän tyhmältä kirjoitella jatkuvasti piilotettuun blogiin, jota ei lue kukaan. O__o
No joo, näyttelyissä meni ihan hyvin, Romppu oli pirteä ja energinen ja käyttäytyi hienosti. Uudet suitset näytti hyvältä herran päällä ja näinpäin pois. : D Sijoitus oli jaettu kakkonen, mielestäni voitto olisi kylä kuulunut eräälle pikkutytölle, mutta minkäs sitä mahtaa... Luokan vanhimman kirous lankesi päälleni, jonka kyllä tiesinkin, mitä vanhempi, sen huonomman sijoituksen saa vaikka tekisi kaiken puhtaasti. : D
Lajitovereita! Tammoja! Vauvoja!
Me ennustettiin äidin kanssa, että tulossa olisi kuivahko syksy sen perusteella, että Romppu ei ole kasvattanut kuin yhden sadelipan häntäänsä, mutta tämä alku ei näytä kovinkaan hyvältä, vettä on tullut tuutin täydeltä ja joet tulvivat. Romeo on ollut aika energisellä päällä koko syksyn, yrittää keksiä mörköjä pensaisiin, jotta pääsisi vähän leiskauttelemaan...
Pari päivää sitten ratsastin kentällä ja ah, niin kauhea ja ah, niin pelottava lanka alkoi ah, niin pelottavasti lyödä maihin ja sehän oli aivan kaameaa ja ah, niin kamalaa! Arvata saattaa, tulinko selästä komeassa kaaressa taas alas. : D Noh, onneksi vaarasta selvittiin elossa, eikä poni parka (jolla siis ei ole kenkiä, että ei pitäisi edes tuntua missään jos vähän lyö maihin) lopulta jäänytkään naksuvan ja äärimmäisen ilkeän sähkölangan vangiksi. Noh, onhan se hyvä, että kunnioittaa aitaa...
Eilen Romppua irtohypytettiin, onneksi en olllut selässä, kun poni veti hulluja pukki sarjoja. Vakaaksi hyppääjäksi herra hevosta ei voi kehua, loikat ovat vähintään puolimetriä liian korkeaita ja metrin liian pitkiä (yksi hyvä syy, miksi Rompulla ei kannata hypätä). Mutta ainakin noin 60 senttinen este oli korkein (joka tietysti hypättiin tuntuvalla ilmavaralla).
Viikko sitten olin Asthan (samalla riparilla ollut) kanssa Starhillissä vaelluksella. Minä menin Vallulla ja Astha (Idaksikin kutsuttu) ratsasti Slepellä. Vaihdettiin puolessa välissä hevosia, kun Idasta Slepe sliipsleippaili tapansa mukaan. (Vaikka oli kyllä mun mielestä ainakin pirteä, kuin peipponen. : D) Kyseessä oli hidasmaasto, mutta meille annettiin lupa ottaa välimatkaa ja laukata, kun muut tölttäsivät. Ihan tyytyväisiä oltiin molemmat, vaikka muutamia mielenosoitus-levadeja esitettiinkin, kun herrat eivät olisi halunneet jäädä porukasta. (Huom, meillä tosiaan oli lupa jäädä ja mennä kovempaa, kun taitomme tiedettiin, ilman lupaa ei ole mitään asiaa tuollaisia säätää.)
Lisään myöhemmin videon Inkasta ja Herkusta Talentissa. : )
Eilen jouksutettiin poikaa irtona, lähti käsistä, ennen kuin kerkesin riimunnarun irroittaa. : D Poni sai jonkun hulluuskohtauksen ja juoksi ainakin kaksikymmentä kertaa kentän ympäri kiitolaukassa hitusen keveällä perällä. Todettiin, että onhan se poni äänellä ohjattava, ei me voitu kuin katsoa sivusta, nauraa ja kannustaa, niin Romeo painoi Thelwell-ponin lailla ympäri kenttää. Siihen kyllästyttyään - meidän hämmästykseksi - Romppu rupesi tekemään täsmälleen sitä kahdeksikkotehtävää laukanvaihdoilla, mitä oltiin vasta harjoiteltu ohjasajaen ja vielä hienoilla laukan vaihdoilla! Olisitte nähnyt ponin tyytyväisen ilmeen, kun tuijotettiin vain haavit auki, kun toinen rallasi ja pukitteli aina välistä - sitähän se tuuli teettää. Kentältä pois pääsy oli sitten suurempi haaste, kun herra hevonen ei suostunut kääntämään päätään tuuleen, vaan samantien, kun käännyttiin talliin päin, alkoi sen sortin pukkisarja, ettei paremmasta väliä. Niimpä tultiin sitten pohkeen väistöllä - älyttömän hienolla ja suoralla semmoisella - takaisin talliin. Luojan kiitos, etten ollut selässä eilen, muuten olisi tullut aikamoinen lähtö. Mutta ei tässä voi kuin ihmetellä pienen luontokappaleen viisautta ja taitavuutta. : D
